Jos kaksin on aina kauniimpaa, niin kysymys oikeastaan kuuluukin: kuinka kaunista se sitten on, kun kyseessä on kaksi mäyräkoiraa? Me ollaan Hertan kanssa siitä onnekkaassa asemassa, että aivan naapurissa asuu mäyräkoirakaveri, Tor. (Terkkuja muuten sinne ruudun toiselle puolelle - tiedän, että luette tätä kuitenkin!) ;)
Koirilla ilta koostui pääasiassa yhteisestä härväämisestä (näytti muuten väkisinkin siltä, kuin olisivat kaiken aikaa menossa yhdessä pahantekoon...), kanin haistelemisesta ja päättömästä riehumisesta. Erityisesti sohvalla oli aivan hirrrrmuisen kiva riekkua, kun sai samalla tönittyä ihmisiä milloin minnekin suuntaan ja aiheutettua tietenkin yleistä sekasortoa. Mutta toisaalta, jos koirilta kysytään, illan kohokohta taisi ehdottomasti olla nimeltään raakaluu - oli muuten Hertalle aivan uusi tuttavuus ja Nakkineiti kyllä tykkäsi, kovastikin! Nyt sitten makaillaan kotisohvalla lopen uupuneina, mutta ilmiselvästi onnellisena.
Ehkäpä needless to say, että osa kuvista on epätarkkoja - kaksi vallattomana viipottavaa nakkia ja kamera - mahdoton yhdistelmä!
Hei kaverrriii, odota!
Lahjojen laaduntarkkailija Hertta jatkoi raskasta urakointiaan tällä kertaa piparinpaiston virallisena valvojana.
Näin pidemmän tauon jälkeen asiaa tuntuu riittävän vähän liikaakin, joten ajastellaanpa tämä merkintä seuraavalle päivälle.
Imuroinnin ja yleisen kipeilyn - nielutulehduksen, jos tarkkoja ollaan - lisäksi ollaan Hertan kanssa jouluiltu. Ja mikä oikeastaan edes olisi sen jouluisempaa, kuin lahjojen paketointi? Herttakin osallistui - tietenkin. Ensin oltiin hyvin kiinnostuneita paketointimateriaaleista, sen jälkeen omittiin paketoitavat lahjat ja heti kun silmä vältti, yksi paketti koki pientä uudelleenmuotoilua. Toivottavasti lahjansaaja ei välitä muutamasta pikku hampaanjäljestä...
Ai yritätkö sä tehdä tälle jotain? La la la la laa en huomaa sua la la laa!
No mutta, mikäs se tuossa on?
Järjettömän ylivalottunut kuva, mutta kun oli yksinkertaisesti niin suloinen kaverikuva, ettei voinut olla jakamatta!
Meillä asuu mörkö. Suurimman osan ajasta se on visusti piilossa kaapissa - mutta välillä ne pahimmatkin luurangot täytyy penkoa esille ja tietysti kohdatakin. Tänään on ollut juuri se päivä.
Aivan - mikään ei ole enää ennallaan. Mamma kaivoi sen kauhean kapineen kaapinperukoilta ja kehtasipa se vielä alkaa käyttääkin sitä! Suorastaan anteeksiantamatonta.
Hertta ei ole koskaan pienen elämänsä aikana tykännyt imurista. Ei, vaikka mitä on tullut kokeiltua - oli kyseessä sitten hieman hiljaisempi tai kovaäänisempi tapaus, minkä näköinen tai kokoinen vain. Imuri on ehdoton 'no no', olivat itse olosuhteet sitten millaiset tahansa. Mikäli käy niinkin hyvä tuuri, että meitä on kotona kaksi tämän välttämättömän pahan siivousoperaation tapahtuessa, homma on ihan okei. Hertta katselee kainalosta, kuinka korviariipivää ääntä pitävä kapine tekee hieman puhtaampaa jälkeä, mutta autapa armias jos kotona on yksin koiran kanssa imuroidessa!
Manalan portit aukeavat, demonit laskeutuvat maanpinnalle, pientä koiraraasua kidutetaan elävältä. Näin ainakin Hertan mielestä.
Ohessa todistusaineistoa tämän päivän operoinnista. Kaikkein hurjimmat välikohtaukset jäivät pois - tässä Hertta siis vain uhittelee imurille, sillä ihan täyttä actionia ei ole käynnissä. Mutta vartoos kun sitä imuria aivan oikeasti sitten käytetään! Tänään on roikuttu hampailla kiinni suulakkeessa, onnistuttu änkemään kieli ja kuono imuriin ja juuri äsken Hertta yritti selvästi tehdä pieniä sovinnon elkeitä lattialla edelleen itsepäisesti lojuvan imurin kanssa.
Odotan innolla sitä hetkeä, kun päästään siirtymään pahaäänisestä imurista kivasti kieppuvaan ja ehdottomasti leikinhaluiseen moppiin!
Eihän siihen puolivuotiskirjoituksen kirjoittamiseen mennytkään kuin vaivaiset 5 kuukautta ekstraa - Hertta kun on tätä nykyä melko tasan 11-kuukauden ikäinen. Tuli kuitenkin kyseisenä heinäkuun päivänä otettua ihan oikealla kameralla muutamia kuvia - pyhä tarkoitukseni on ottaa kuvat myös siltä päivältä, kun Hertta saavuttaa maagisen vuoden iän. Päästäänkin sitten vertailemaan, millaista muutosta on tapahtunut! Omissa silmissä Hertta on aina näyttänyt juuri tuollaiselta - eihän mikään ole muuttunut sitten sen päivän, kun Hertta meille 16.3.2013 muutti. Harmi vain, että nämä mun pilvilinnani romuttuvat siinä vaiheessa, kun erehdyn katsomaan kuvia nykyhetkestä taaksepäin... Hupsista.
All in all, alla kuvia tasan kuuden kuukauden ikäisestä Hertasta - 26.7.2013.
Nakkieläin tähdittää myös erään nimeltämainitsemattoman naisihmisen Instagram-tiliä. Tehdäänpä siis Instagraminkin puolelta pientä päivitystä siitä, mitä kaikkea meidän elämään on mahtunut tällä aikavälillä! (Nakkieläimen omistajineen löytää muuten kyseisestä kuvanjakopalvelusta nimimerkin natashtastic takaa).
Tuli joskus keväällä (olisikohan huhtikuuta?) ikuistettua tämä melko priceless ilme!
Ensimmäiset kohtuullisen lämpimät kelit, joten ilo irti!
Mutta on se peittoon kääriytyminenkin vaan aika kivaa.
Haukotus ja huokaus!
Yksi niistä järjettömän kuumista kesäpäivistä. Hertta ei erityisemmin arvostanut allekirjoittaneen efforteja kastellusta ja kuivaksi puristetusta pyyhkeestä, joka muuten olisi kyllä varmasti viilentänyt - sen sijaan Nakkineiti halusi maata tunnista toiseen nojatuolissa.
Taas sitä mökkielämää.
Äiti ja tytär - Jahkkas Princess Leia "Hertta" ja Jahkkas Minnie Mouse "Minni"
Oman lelun päällä on hyvä olla (tuo lelu muuten on ollut vainaja jo pitkän, pitkän tovin!)
"Äiti, anna nyt mullekin vähän. Ihan ees pieni biitti? Joohan?"
Edes dataaminen ei onnistu ilman Nakkia.
Ja mitä ovat päiväunet ilman pötkyläistä läsnäoloa?
Nii-in, kaiken se mamma kuvaakin. Myös sen, kun on suuri tarve tappaa (jo valmiiksi eloton) luu.
Herttakin virnistää!
Ja nukkuu.
Huomaa ylpeä ilme - Hertta on juuri teurastanut (kahden kriittisen ensiminuutin jälkeen) saukon. Vai majavan - jompi kumpi se kuitenkin oli.
Etenkin nyt ilmojen selvästi viilettyä Hertta on alkanut ymmärtää entistäkin paremmin peittojen ja huopien merkityksen. Ja sen, että mikäli ne on siististi taiteltu esimerkiksi sohvan käsinojalle... No, sehän ei ole este - korkeintaan hidaste.
On ollut eräs nimeltämainitsematon naisihminen hyvin aikaansaamaton, mutta vihdoin ja viimein voisi yrittää saada jotakin eloa Hertan blogiin! Hieman vajaa kuukausi, ja neiti Naks Naks täyttää vuoden. Minne ihmeeseen se aika meni? Missä vaiheessa pienestä pötköstä kasvoi iso nakkipötkelö? Koska olen äärimmäisen laiska muistelemaan piiruntarkasti jokaista pientä eventtiä, selataanpa erinäisiä kuvia ja palautellaan mieleen, mitä on tapahtunut sitten viimeisimmän blogimerkinnän!
Huhtikuun loppupuolella väsähtänyt ja vielä niin pieni Hertta pääsi matkaamaan kanootin kyydissä.
Taitanee olla toukokuuta - jolloin Hertta totesi kaivamisen olevan äärimmäisen väsyttävää puuhaa!
Ihastuttavaa kännykkäkameralaatua kesäkuulta.
Tämänkin kuvan kohdalla ollaan vielä kesäkuussa. Menihän se aika rattoisasti elokuvaa katsoessa, Hertta oli puolestaan kehittänyt itselleen luovaa viriketoimintaa eteisessä sillä välin...
Laita Nakki herättämään ihminen sängystä - bongaa viiden minuutin päästä samainen koirankuvatus nukahtaneena itsekin.
Kesä ja mökkielämä! Hertan mielestä mökkeilyssä antoisinta tosin taisivat olla ne päiväunet...
...Tai sitten järvestä poimittujen lumpeiden repiminen...
...Ja pitihän sitä vettäkin käydä laiturilta ihmettelemässä.
2.7.2013 eli muutaman päivän päälle puolivuotiaana poseerattiin näin nätisti.
Kesänakki maalla
En sattuneesta syystä ole tullut koskaan blogissa maininneeksi sitä, että Hertta suorastaan rakastaa pyykinpesua. Tässä yksi todiste aiheesta - yleensä Hertta on se kaikkein innokkain kantamaan pyykit pois koneesta, mutta tällä kertaa Nakin piti mennä vielä erikseen katsomaan, onko se pyykkikone aivan varmasti tyhjä.
Syyskuun lopussa päästiin kokeilemaan jo uutta talvitakkia!
Tällaisia kuulumisia tällä kertaa - teen tässä pientä catch-upia kuvien muodossa, josko sen jälkeen päästäisiin taas paremmin kiinni nykyhetkeen ja saataisiin päiviteltyä niitä kuulumisia ihan ajantasaisesti! Anteeksi & förlåt!
