lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kohtaamisia ja hankiterapiaa

Hertta pääsi eilen maalle rentoutumaan. Pahvilaatikkotalo osoittautui suunnattomaksi hitiksi - Hertasta oli suorastaan uskomattoman mahtavaa saaa upottaa pienet hampaansa pahviin, etenkin kun kyseinen pahvinkappale sattui liikkumaan ja siitä pystyi kätevästi vetämään koko muuta laatikkoa perässä. Jos totta puhutaan, en kyllä tiedä, kuka oli eniten innoissaan - mamma, pappa vai Hertta ...

Samalla kertaa onnistui myös ensimmäinen kohtaaminen keskiviikko-iltaisen välikohtauksen jälkeen. Hertta sai omassa rauhassa itse päättää, missä tahdissa Nemo kohdataan. Ensin Hertta ryntäsi paikalle lähes hämmästyttävän kovaa vauhtia, antoi Nemon haistella tarhanraosta hetken ja perääntyi lähes samalla hetkellä minun jalkoihini. Vaikka säälittikin ja olisi tehnyt mieli nostaa pieni syliin ja lohdutella, hillitsin mieleni, enkä reagoinut koiran toimintaan millään tavalla. Lopulta, pitkää hetkeä myöhemmin Hertta palasi takaisin aiemmalle paikalleen ja antoi Nemon haistella itseään toistamiseen. Tällä kertaa Hertta ei perääntynyt peloissaan, vaan lähti ennemminkin lopulta hieman tympääntyneen oloisena pois. Että tässäkö tämä nyt sitten oli? Eikö tuo edes halua leikkiä minun kanssani?

Myöhemmin lähdettiin kävelemään (juoksemaan) hangelle, ja kuten kuvatodisteet kertovat - Hertta ainakin otti ilon täysillä irti!

Kirjoittelen myöhemmin Hertan 9-viikkoiskuulumiset!



torstai 28. maaliskuuta 2013

Kun käsikirjoitus menee mönkään


Jos eilinen päivä oli pelottava ensimmäisen suihkukokemuksen ja hurisevan hiustenkuivaajan myötä, ei päivä saanut yhtään sen onnellisempaa päätöstä.

Sen suuremmin yksityiskohtiin menemättä, Herttaa huomattavasti suurikokoisempi koira hyökkäsi iltapisseillä Hertan päälle. Hertta oli hihnassa, toinen koira vapaana ja ainekset hyvinkin surkeaan loppuun olivat olemassa. Luojalle kiitos siitä, että nämä kaksi saatiin lopulta irroitettua toisistaan, jolloin lähdin itse Hertan kanssa sisälle miehen jäädessä selvittämään tilannetta muutoin.

Ensimmäinen reaktio oli se, että nyt meni niska. Hämärässä kun erottui ainoastaan se, että niskan alue on aivan märkä - verta vai kuolaa, tällä kertaa onneksi jälkimmäistä. Ruhjeillahan reppana oli ja on yhä, näitä puhdisteltiin vedellä ja Betadinella yöpäivystystä tehneen eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Tein itse pintapuolisen tarkastuksen koiralle avohaavojen, ruhjeiden, mahd. murtuneiden luiden ja aristusten suhteen. Vaikka kuinka maallikko onkin, uskoin kyllä pystyväni spottaamaan mahdolliset pahemminkin osumaa ottaneet kohdat, jos niikseen tulisi. Yö meni melko vaihdellen - itse taisin herätä tunnin välein paniikissa tarkastamaan, että koira varmasti hengittää ja on ihan kunnossa. Aiemmin poissa ollut itku tuli viime yön osalta takaisin, kuten odottaa tietysti saattoikin. Mitä muutoin Hertan kuntoon tulee, ruhjetta ja nirhaumaa oli (on) nivusissa, selkä-vatsa-niska -akselilla sekä silmäkulman yläpuolella.

Onni onnettomuudessa, ettei tilanteessa päässyt käymään pahemmin - fyysisesti. Psyykkisellä tasolla muutokset Hertassa ovat olleet näkyvillä huomattavasti selkeämmin. Hertta söi ensimmäistä kertaa tapahtuneen jälkeen vasta tunti sitten - toisin sanoen lähes tarkalleen vuorokauen välikohtauksen jälkeen. Ei pahimmasta järkytyksestä päästyään edes yrittänyt hakeutua ihmisen läheisyyteen, vaikka toisaalta taas tuntui kaipaavan jotakuta turvaksi lähelle. Silittäminen kuitenkin aiheutti heti pelkoa - perääntymistä, epäröimistä ja satunnaista vingahtelua. Uni maistui tänään päivällä jopa pelottavankin hyvin - lähes tasan kahdeksan tuntia, kahdessa erässä - viiden minuutin väliherätyksellä.

Päivän aikana ehti tulla vietettyä tovi jos toinenkin puhelimessa. Juttelua asian tiimoilta kasvattajan kanssa, useita (välillä toivottomaltakin tuntuneita) puheluita eläinlääkäreille, joista kukaan ei tuntunut olevan enää näin pääsiäisen alla töissä, rikosilmoituksen tekeminen, ja tähän päälle tietysti huoli siitä, että onhan kaikki aivan varmasti hyvin. Vaikka ymmärrän, että eläinten kanssa nyt voi käydä melkein ja mitä tahansa, oli silti useampiakin kuin yksi tai kaksi itsesyytöksen hetkeä. Olisin voinut estää tilanteen omalla toiminnallani. No, jos olisin osannut lukea ajatuksia tai ennustaa tulevaa.

Eläinlääkäriajan sain varattua tälle iltapäivälle. Hertan kanssa irtauduttiin työmaalta siis tuntia normaalia poistumisaikaa ennakoiden, jotta ehdittiin käydä tapaamassa Herra Eläinlääkäriä. Kuulemieni hieman negatiivisten sanojen jälkeen kyseisestä eläinlääkäristä, yllätyin todella positiivisesti. Tutki Hertan äärimmäisen huolellisesti lähes jokaista karvaa myöten ja tutkimuksen päätteeksi totesi, että tällä kertaa selvisimme suurimmaksi osin säikähdyksellä fyysisten vammojen osalta. Ruhjeet ja muut kun tosiaan - ja kuitenkin - paranevat itsekseen omalla ajallaan, turvotuksia ei ollut, poissuljettiin sisäisten vammojen mahdollisuus ja tarkasteltiin, miltä luut tuntuvat. Kävely ja juoksukin onnistuivat molemmat äärimmäisen hyvin ilman aristuksia! Ainoa hivenen epävarma asia on ainoastaan selkä. Fyysistä oireilua ei ainakaan tällä hetkellä esiinny, mutta eläinlääkäri kehotti menemään tapahtuneen johdosta selkäkuvauksiin siinä vaiheessa, kun kasvu on loppunut.

Suurin haaste luultavasti tulee olemaan toisiin koiriin totuttautuminen. Koirakaveritreffejä on buukattu viikonlopulle, Mäyräkoirakeskustelun puolella ehdotettua ajatusta naksuttimesta olen pyöritellyt mielessäni.

Kunpa vain osaisin itse olla tarpeeksi johdonmukainen voidakseni viedä Hertan hyvin tästä ylitse!

Joten, onko kenelläkään tätä lukeneella kokemusta vastaavasta? Mitkä keinot on koettu hyviksi ja toimiviksi, kun jotakin vastaavaa on tapahtunut? Entä mahdollisesti asioita, joita ei missään nimessä kannata kokeilla, vaikka järki ehkä sanoisikin jotain muuta? Kaikki hyväksi havaitut neuvot, ohjeet ja vinkit ovat äärimmäisen tervetulleita!

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

8 viikkoa

Kahdeksan viikkoa Hertan elämässä tuli täyteen tarkalleen ottaen viime lauantaina, 23. maaliskuuta - sen sijaan kahden kuukauden täysi rajapyykki saavutettiin eilen. Jo tähän mennessä on tullut selville, että Hertta on äärimmäisen avoin ja aktiivinen nuori koiranalku, joka osaa olla täysin meidän koiramme, mutta toisaalta esimerkiksi kiellettäessä esitetään niin neitiä, niin neitiä! Lähes raivostuttavuuteen saakka, ehdottomasti.

Ihan omaksi ilokseni päätin alkaa seurata viikottain Hertan kasvua ja kehitystä - paino, selän pituus (ja mikäli Hertan kärsivällisyys antaa myöten), myös uusi sivustapäin otettu rakennekuvan tapainen viikottain. Jos ei muuta, ainakin pystyy pitkällä juoksulla näkemään kehityksen! Kahdeksan viikon päivityshän tulee siis auttamattoman myöhässä, mutta ... No, ainakin mitat ovat oikeat!


8-viikkoisen Hertan strategiset mitat
• Paino 2600 grammaa
• Selän pituus 26 senttiä

Mitä muuta on ehtinyt tapahtua tähän päivään mennessä? Viime viikonloppuna Hertta tutustui ilmapalloihin. Pelätä ei osannut, sen sijaan ilmapallot olivat entisiä hyvin nopeasti. Töissä Hertta on kulkenut mukana totuttuun tapaan - ja ihan hyvällä menestykselläkin. Vahingoilta sisätiloissa on vältytty kokonaan ja matkantekokin työpaikalle sujuu itkemättä omassa Sturdissa. Ja voi kyllä, meillä ei enää itketä öisin! Konsertti tosin aloitetaan heti siinä vaiheessa, kun jonkun ihmisraukan herätyskello soi ja Hertta tajuaa asian. Hei, mä haluan seuraa! Nyt?!

Tänään oli Hertan elämän pelottavin - tai ainakin toiseksi pelottavin sitten uuteen kotiin muuttamisen jälkeinen - päivä. Mamma nimittäin päätti, että tänään kokeillaan veden kanssa läträämistä! Eihän tätä ensimmäistä pesukertaa voi edes hyvällä omatunnolla kutsua pesemiseksi, mutta ainakin vettä valuteltiin suihkussa päälle ja mikä parasta, Hertta oli asian kanssa ihan sinut. Hiustenkuivaaja suihkun jälkeen sen sijaan taisi jättää ikuiset traumat... Siitäkin huolimatta, että koko toimituksen ajan sai syödä mamman kädestä herkkuja. Nyt kaikesta suunnattomasta rääkkäyksestä uupunut ja ehdottoman loukattu pikkunakki nukkuu omassa pedissään - kirjaimellisesti suihkunraikkaana!



tiistai 19. maaliskuuta 2013

Hepuli-Hertan tiistaipäivitys

Muuttonsa jälkeen Hertta on joutunut uusiin tilanteisiin - niistä ehkä yhtenä suurimmista joutuminen mamman kanssa työmaalle. Tällä erää Hertta on viettänyt siis kaksi kokonaista päivää toimistolla ja pienistä alkuhankaluuksista huolimatta hyvin on mennyt! Kieltämättä olen jopa yllättynyt siitä, kuinka hyvin kaikki on mennyt - etenkin se, että matkat todella kuljetaan Sturdissa takapenkillä ilman toisen aikuisen seuraa. Ainoastaan mami, Hertta ja radio. No, joskus myös aamupöhnässä radion tahdissa lauleskellut kappaleet... No, palaan aiheeseen myöhemmin kuvien kera!

Tosin, tälläkään kertaa ei liene mitään erityisen ihmeellistä sanottavaa - Hertta tosin on aivan yhtä herttaisa, kuin aiemminkin. Tällä hetkellä on:
• Opittu kävelemään hienosti hihnassa
• Ymmärretty, että mamman pukemat vaatteet ovat poikkeuksetta kauheita
• Koettu, että lumi on luultavasti maailman kauhein asia
• Leikattu ensimmäistä kertaa kynnet (19.3)
• Harjattu koko nakki ensimmäistä kertaa (19.3)
• Itketty ikävää jokaisena yönä

Ynnä muuta. Muita tärkeitä asioita ja taitoja, joita Hertta on muutaman edellisen päivänä oppinut, ovat muiden muassa johtojen ja vaatteiden pureksiminen, verhojen järsiminen, murjottaminen kieltämisen seurauksena, intensiivinen tuijottaminen, ylisuloisen ja viattoman pikku mäyräkoiran esittäminen... Kyllä, lista on loputon. Muutamat kuvat viimepäiviltä ohessa!



Älä nyt oikeasti pakota mua mihinkään ulos!


Ja pitikö nyt tämäkin mulle pukea...






sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Kun sanat eivät riitä

Koska tämänhetkinen verbaliikkani kykenee ainoastaan sanoihin ihana, mahtava, rakas, lutuinen, höppänä, kulta, muru, pikkuinen - no, idea luultavasti tuli selväksi - laitan ehkä tällä kerralla ainoastaan kuvia katseltavaksi. Näitä nyt tosin on melkoinen kasa, mutta ... Ehkäpä siitä nyt ei suoranaisesti haittaakaan ole ;)

Omskis namskis!

Olen oikeastaan aika varma siitä, että Hertta tietää itsekin näyttävänsä söpöltä...

Hertalla oli oma mielipiteensä kuvaamisen tärkeydestä

Mitä tähän voi edes sanoa?

Hauks.

Vähän possunperää, kiitos.


Nainen, mikä nainen. Ilman minkäänlaista vaatevarustusta Hertta palelee ulkona aivan mielettömästi ja kun sitten laittoi takin päälle ... No, Hertta kai ajatteli näyttävänsä naurettavalta, joten liikuttiinko tuosta mihinkään? No ei :)

lauantai 16. maaliskuuta 2013

Tyytyväinen nakki

Yllätettiin itsemme tänään, ja kerrankin positiivisesti. Viisi minuuttia etuajassa hakemassa Herttaa, vaikka kelloa vastaan kuviteltiinkin juoksevamme koko ajomatka! Etenkin, kun matkan varrelle mahtui vielä pakollinen pysähdys kaupassa.

Äitikoira, siskokoira sekä Herttakoira olivat kaikki harvinaisen kiinnostuneita Hertan uudesta matkustuskapineesta - siis Sturdista. No, tulipa ainakin todistettua, että kyseiseen härpäkkeeseen mahtuu yhtäaikaa niin yksi aikuinen kuin kaksi pentuakin! Tosin Sturdi ajoi paremmin asiansa viihdykkeenä, kuin muuten millään tasolla kiinnostavana kapistuksena - ainakin, jos keneltä tahansa paikalla olleista koiranviikareista kysytään. Kotimatka alkoi mukavasti sylissä köllötellen. Henkilökohtaisesti olin täysin vakuuttunut siitä, että Hertta luultavasti hyörii enemmän tai vähemmän ainakin suuren osan matkasta, mutta mitä vielä! Hertta nukkui matkan ensimmäisen puolikkaan ja juuri paria minuuttia ennen sopivaa pysähdyspaikkaa heräsi ihmettelemään outoja maisemia. Pissat maamerkiksi matkan varrelle ja kotimatka saattoi jatkua jälleen pienen unituhinan säestämänä.

Ystävä / kummitäti / esiliina palautettiin takaisin omaan kotiin onnistuneen matkan päätteeksi ja me laitettiin tietysti heti kotiin päästyämme Hertalle ruokaa likoamaan. Ja kuten kenelle tahansa muullekin, myös Hertalle maistui uni vatsan täyttämisen päätteeksi. Pikkunakki makailee oikein tyytyväisen oloisena omalla paikallaan uudessa pedissä, mitä nyt välillä vingahtelee unissaan ikäväänsä. Tämänhetkinen saldo on vatsarapsutuksia, luiskahtelevia juoksuaskeleita, syliin kiipeämisiä ja suloista koiravauvantuoksua

Tyytyväinen uninakki.

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Matelevat tunnit

Huomenna on se päivä! Malttamattomuus koputtelee aivan oven takana, mutten ole antanut itselleni lupaa seota (vielä) aivan kokonaan. Mutta huomenna. Huomenna!

Tämä on tietysti mitä parhain tekosyy siivota Hertan lajitoverit - tai oikeastaan suomeksi sanoen ne vähemmän suloiset villakoirat - pois nurkista pyörimästä. Selitän tietysti itselleni, että tietysti kun matot ottaa pois, on hyvä siivota muutenkin. Todellisuus taas vastaa lähimmälti sitä, että tarvitsen tekemistä. Jos tunnit tuntuvat matelevan jo nyt, kuinka pahasti ne matelevat sitten, kun en täytä tätä iltaa millään oikealla tekemisellä? Sitä paitsi, ainahan sitä nyt siivottavaa löytyy... Valitettavasti.

Odotettavissa lähipäivinä on siis paitsi kuvaspämmäystä, myös yleistä tunnetta järjen menettämisestä. Sitä odotellessa...