Ensikohtaaminen

Minun (epä)pyhänä tarkoituksenani oli tietysti hehkuttaa asiaankuuluvasti viime lauantaina tapahtunutta ensitapaamista Hertan kanssa jo hyvissä ajoin, mutta olin sen verran tunnelmissa, että sehän sitten jäi. Jälkeenpäin voi kuitenkin hehkuilla hyvillä mielin - lauantaina siis pääsi tutustumaan Herttaan ensimmäsitä kertaa ihan lähietäisyydeltä! Ja voi apua! ♥

Jahkkas Princess Leia - Hertta (4 vko)
Kuvan © Kasvattaja (luvalla kopioitu)

Ajatuksena oli tietysti lähteä kotoa hyvissä ajoin. Kuten aina. Ja mitä siinä sitten kävi? Huomasin olevani onnellisesti noin puoli tuntia myöhässä tarkasti laaditusta aikataulusta. Ei muuta kuin autoon pakkautuminen ja toive siitä, ettei tiellä vilistä kovinkaan montaa maanteiden ritaria tukkimassa matkaa Herttaisen luokse. Ja kuinka ollakaan - jo heti Taavetti-Lappeenranta välinen tieosuus oli auttamattoman tukossa, kun joidenkin sankareiksikin kutsuttavien ihmisyksilöiden mielestä oli äärimmäisen tarpeellista ajaa täysin sulalla tiellä ja hyvällä talvikelillä noin 10 km/h alle nopeusrajoitusten. Lopulta perillä oltiin sitten ihan ajallaan - vai olisiko auton kello näyttänyt jopa kolme minuuttia myöhässä sovitusta ajasta. Ajallaan siis käytännössä katsoen joka tapauksessa!

Ja se nakkivauvojen määrä! Pojat nukkumassa ja tytöt lattialla telmimässä, apua! Kun kaikkia olisikin voinut helliä samaan aikaan! Vielä siinä vaiheessa oli tosin epäselvää, kuka kolmesta nartusta tähän talouteen sitten muuttaa. Kotiin lähdettäessä olo oli onnellisen sekava. Samaan aikaan teki mieli pomppia silkasta ihanan kevyestä tunteesta - siitä, että se karvavauva on oikeasti muuttamassa meille ja että tämä on aivan oikeasti todellista. Samalla hetkellä kuitenkin tajusi väistämättä sen, että kolme viikkoa on harvinaisen pitkä aika odottaa. Etenkin, jos sattuu olemaan yhtään näin malttamaton persoona, kuin allekirjoittanut... Lohduttaudun sillä tiedolla, että seuraavan kerran Hertan nähdessä sen pienen nyytin saa ihan luvan kanssa viedä kotiin nunnutettavaksi! Ja miksi ihmeessä minun tekisi suunnattomasti mieli laitella tuonne sivupalkkiin laskuri jäljellä olevista päivistä?! Niinpä...

Myöhemmin lauantaina se lopulta sitten selvisi - nimittäin se, että meille muuttaa tytöistä ainoa musta, Jahkkas Princess Leia - tutummin siis Hertta.

Jokin pieni järjen ääni kehoittaa nauttimaan näistä päivistä, jolloin pienten pissa- tai kakkavahinkojen korjaamisesta ei vielä tarvitse huolehtia - eikä myöskään tarvitse repiä päästä harmaita hiuksia, kun pikku kultamussukka ei vielä osaa ihan kaikkea, mitä mami haluaisi. Ja silti - odotan aivan malttamattomana niitä hetkiä, kun saan repiä hiuksia päästäni.

Mikä parasta - podin jo ennalta huonoa omaatuntoa siitä hyvästä, että Hertta joutuu heti uuteen kotiin muuttamisesta alkaen viettämään reilut kahdeksan tuntia kotona yksikseen, kun mamma ei yksinkertaisesti voi ottaa koiraäitiyslomaa. Omissa ajatuksissa se tuntui aivan suunnattoman raa'alta ajatukselta. Mutta mitä vielä - pomo antoi luvan ottaa Hertan mukaan työpaikalle! Kunhan nyt vain en itse sorru tekemään sitä virhettä, että kuskaan koiraa onnessani joka päivä mukaan töihin ja huomaan lopulta, ettei tyttö osaa olla ollenkaan yksin kotona. Ainakin tällä hetkellä uskottelen itselleni, että Hertta on tätä kautta ehkä jopa helpompikin totuttaa yksinoloon - vaihe vaiheelta ja vähitellen yksinoloaikaa pidentäen. Kyllä, minua saa vapaasti tökätä, mikäli minut sattuu näkemään kantamassa koiraa joka paikkaan mukana!

Lopuksi todettakoon, etten ikinä ole pitänyt itseäni minkäänlaisena säkäpossuna ostosten tekemisen kanssa. Kaikkea muuta, erehdyn aina ostamaan jotakin aivan liian kallista. Mutta mitä tapahtui lauantaina? Löysin Hertalle täydellisen ja uuden pedin - kahdeksalla eurolla!