torstai 28. maaliskuuta 2013

Kun käsikirjoitus menee mönkään


Jos eilinen päivä oli pelottava ensimmäisen suihkukokemuksen ja hurisevan hiustenkuivaajan myötä, ei päivä saanut yhtään sen onnellisempaa päätöstä.

Sen suuremmin yksityiskohtiin menemättä, Herttaa huomattavasti suurikokoisempi koira hyökkäsi iltapisseillä Hertan päälle. Hertta oli hihnassa, toinen koira vapaana ja ainekset hyvinkin surkeaan loppuun olivat olemassa. Luojalle kiitos siitä, että nämä kaksi saatiin lopulta irroitettua toisistaan, jolloin lähdin itse Hertan kanssa sisälle miehen jäädessä selvittämään tilannetta muutoin.

Ensimmäinen reaktio oli se, että nyt meni niska. Hämärässä kun erottui ainoastaan se, että niskan alue on aivan märkä - verta vai kuolaa, tällä kertaa onneksi jälkimmäistä. Ruhjeillahan reppana oli ja on yhä, näitä puhdisteltiin vedellä ja Betadinella yöpäivystystä tehneen eläinlääkärin ohjeiden mukaisesti. Tein itse pintapuolisen tarkastuksen koiralle avohaavojen, ruhjeiden, mahd. murtuneiden luiden ja aristusten suhteen. Vaikka kuinka maallikko onkin, uskoin kyllä pystyväni spottaamaan mahdolliset pahemminkin osumaa ottaneet kohdat, jos niikseen tulisi. Yö meni melko vaihdellen - itse taisin herätä tunnin välein paniikissa tarkastamaan, että koira varmasti hengittää ja on ihan kunnossa. Aiemmin poissa ollut itku tuli viime yön osalta takaisin, kuten odottaa tietysti saattoikin. Mitä muutoin Hertan kuntoon tulee, ruhjetta ja nirhaumaa oli (on) nivusissa, selkä-vatsa-niska -akselilla sekä silmäkulman yläpuolella.

Onni onnettomuudessa, ettei tilanteessa päässyt käymään pahemmin - fyysisesti. Psyykkisellä tasolla muutokset Hertassa ovat olleet näkyvillä huomattavasti selkeämmin. Hertta söi ensimmäistä kertaa tapahtuneen jälkeen vasta tunti sitten - toisin sanoen lähes tarkalleen vuorokauen välikohtauksen jälkeen. Ei pahimmasta järkytyksestä päästyään edes yrittänyt hakeutua ihmisen läheisyyteen, vaikka toisaalta taas tuntui kaipaavan jotakuta turvaksi lähelle. Silittäminen kuitenkin aiheutti heti pelkoa - perääntymistä, epäröimistä ja satunnaista vingahtelua. Uni maistui tänään päivällä jopa pelottavankin hyvin - lähes tasan kahdeksan tuntia, kahdessa erässä - viiden minuutin väliherätyksellä.

Päivän aikana ehti tulla vietettyä tovi jos toinenkin puhelimessa. Juttelua asian tiimoilta kasvattajan kanssa, useita (välillä toivottomaltakin tuntuneita) puheluita eläinlääkäreille, joista kukaan ei tuntunut olevan enää näin pääsiäisen alla töissä, rikosilmoituksen tekeminen, ja tähän päälle tietysti huoli siitä, että onhan kaikki aivan varmasti hyvin. Vaikka ymmärrän, että eläinten kanssa nyt voi käydä melkein ja mitä tahansa, oli silti useampiakin kuin yksi tai kaksi itsesyytöksen hetkeä. Olisin voinut estää tilanteen omalla toiminnallani. No, jos olisin osannut lukea ajatuksia tai ennustaa tulevaa.

Eläinlääkäriajan sain varattua tälle iltapäivälle. Hertan kanssa irtauduttiin työmaalta siis tuntia normaalia poistumisaikaa ennakoiden, jotta ehdittiin käydä tapaamassa Herra Eläinlääkäriä. Kuulemieni hieman negatiivisten sanojen jälkeen kyseisestä eläinlääkäristä, yllätyin todella positiivisesti. Tutki Hertan äärimmäisen huolellisesti lähes jokaista karvaa myöten ja tutkimuksen päätteeksi totesi, että tällä kertaa selvisimme suurimmaksi osin säikähdyksellä fyysisten vammojen osalta. Ruhjeet ja muut kun tosiaan - ja kuitenkin - paranevat itsekseen omalla ajallaan, turvotuksia ei ollut, poissuljettiin sisäisten vammojen mahdollisuus ja tarkasteltiin, miltä luut tuntuvat. Kävely ja juoksukin onnistuivat molemmat äärimmäisen hyvin ilman aristuksia! Ainoa hivenen epävarma asia on ainoastaan selkä. Fyysistä oireilua ei ainakaan tällä hetkellä esiinny, mutta eläinlääkäri kehotti menemään tapahtuneen johdosta selkäkuvauksiin siinä vaiheessa, kun kasvu on loppunut.

Suurin haaste luultavasti tulee olemaan toisiin koiriin totuttautuminen. Koirakaveritreffejä on buukattu viikonlopulle, Mäyräkoirakeskustelun puolella ehdotettua ajatusta naksuttimesta olen pyöritellyt mielessäni.

Kunpa vain osaisin itse olla tarpeeksi johdonmukainen voidakseni viedä Hertan hyvin tästä ylitse!

Joten, onko kenelläkään tätä lukeneella kokemusta vastaavasta? Mitkä keinot on koettu hyviksi ja toimiviksi, kun jotakin vastaavaa on tapahtunut? Entä mahdollisesti asioita, joita ei missään nimessä kannata kokeilla, vaikka järki ehkä sanoisikin jotain muuta? Kaikki hyväksi havaitut neuvot, ohjeet ja vinkit ovat äärimmäisen tervetulleita!

14 kommenttia:

  1. Todella kurja juttu, voivottelen ja huokailen mutta sorry, minulla ei ole neuvoja.

    Vertaistukea ehkä täältä http://mirkkuliininen.blogspot.fi/2013/03/traumaterapiaa.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi ollaan menossa jo (ainakin toistaiseksi) hyvää vauhtia eteenpäin. Kävinkin jo katselemassa blogiasi, kiitos linkistä! :)

      Poista
  2. Voi kauhia :( paljon tsemppiä ja onneks selvisitte pääosin säikähdyksellä. Ottiko irtokoiran omistaja vastuun koiransa päälle käymisestä? Toivottavasti pääsette asiasta yli eikä jää koiraparalle traumoja. Ja pitäisi löytää uusia koirakavereita, jotka on rauhallisia. Harmi, kun asutaan niin kaukana. Elviira on niin kaikkien kaveri ja makoilee vaan maassa ja pussailee uusia koirakamuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otti vastuun ja lupasi hoitaa kaikki tulevat kulut, joten niiltä osin homma on ok! :) Ainakin eilinen kohtaaminen Nemon kanssa sujui hyvin - tai ainakin paremmin, mitä osasin toivoa ja odottaa. Tänään nähdään sitten lisää koirakavereita, toivottavasti tälläkin kertaa menee kaikki hyvin! Olisi kieltämättä hauska saada Hertalle lisää mäykkykavereita! Onneksi äiti-nakki muuttaa muutaman viikon päästä ihan tähän lähelle, niin pääsevät äiti ja tytär leikkimään keskenään :)

      Poista
  3. Voi ei! ;( Jaksamisia teille ja paranemisia & haleja Hertalle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hertta kiittää - siskolle myös paljon rapsutuksia! :) <3

      Poista
  4. Meille kävi taannoin samoin, iso koira kiskoi hennon ulkoiluttajamummelin perässään ja kävi suoraan mäyriksemme kimppuun. Isompia fyysisiä vammoja ei tullut, mutta mäyris oli puolisentoista vuorokautta sen jälkeen hyvin vaisu eikä syönyt. Saman päivän ilta meni vielä suht hyvin, mutta aamulla koiraparka sai jonkin posttraumaattisen stressireaktion ja aamulirille mennessä se vain seisoi paikallaan ja tärisi. Kannoimme sen sisälle ja käärimme huopaan, ja illalla se voi jo paremmin. Vähän on itseä hermostuttanut sen jälkeen ulkona, jos lähistöllä on ollut isompi koira vapaana, mutta mäyris tuntuu selvinneen isommitta traumoitta ja suhtautuu muihin koiriin kuten ennenkin. Ei kai pennun tapauksessa auta kuin tutustuttaa se varmasti rauhalliseen koiraan ja yrittää vahvistaa hyviä kokemuksia. Tsemppiä pikkuneidille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset tsempeistä! :) Kuten tosiaan äsken kirjoittelinkin & edellisessä kommentissa mainitsin, ainakin eilinen kohtaaminen sujui yllättävän hyvin. Tästä eteenpäin kohti uusia kokemuksia! Tämänkaltaiset tilanteet ovat aina niin ikäviä. Ehkä se, mikä häiritsee ajatuksen tasolla tässä kohdin eniten on se, että vaikka kuinka kouluttaisit oman koirasi ja kyseinen koira käyttäytyisi upeasti, yhdestäkään vastaantulevasta koirasta omistajineen ei koskaan voi tietää. Eiköhän tämä tästä! Onneksi teilläkin mäykky selvisi ilmeisesti suurimmalta osin pelkällä säikähdyksellä!

      Poista
  5. Neuvoja ei tilanteeseen ole, koska oma mäyräkoirani vihaa pieniä valkoisia koiria saatuaan yhdeltä sellaiselta kerran selkäänsä KOIRAKERHON KENTÄLLÄ, jossa minun järkeni mukaan voi pitää vapaana vain ystävällisiä koiria. Mäyräkoira muistaa, valitettavasti.

    Linkitin blogisi omaani seurattavaksi, toivottavasti ei haittaa :) Käyn täällä nuuhkimassa pennuntuoksua ja kuvittelen sillä taltuttavani ikuisen pentukuumeen...

    Uskon, että lähiaikoina on hyvä tavata pennun kanssa paljon ystävällisiä koiria, isoja ja pieniä. Se lienee parasta lääkettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ohhoh, koirakerhon kentällä? Tuollaisten, vastaavien paikkojen nyt ainakin olettaisi olevan turvallisia - ja omistajien tuntevan vastuunsa! Hertan kanssa lienee se hyvä tilanne, että tyttö on vielä pieni. Aikahan sen tosin vasta näyttää, mihin suuntaan tässä lähdetään etenemään.

      Ja ei, ei haittaa! Harmi, ettei tänne aivan fyysisesti sitä pennuntuoksua voi välittää, mutta kuvilla lupaan spämmätä sitäkin enemmän! ;) Mitä kohtaamuisiin tulee, ainakin eilinen vaikutti jo hyvältä :)

      Poista
  6. Minulta loksahti suu auki, kun katselin Hertan ikää. MIKÄÄN, normaali koira ei oikeasti käy noin pienen pennun kimppuun. Kyseisellä hyökänneellä koiralla pitää olla jotain vikaa pääkopassa. Ainakin varoisin kyseistä koiraa ja visusti.

    Luulisin, että paras tapa on tavata takuuvarmasti ystävällisiä koiria ja vaikkapa toisia pentuja, jos sellaisia on lähettyvillä. Ehkä jollekin pentukurssille osallistuminen voisi auttaa, jos sellaisia järjestetään. Oman aikuisen urosmäykkyni kimppuun on käynyt yksi vanha labbisuros ja suurinpiirtein samankokoinen kääpiösnautseri ja voin kertoa, että koirani inhoaa molempia kuin ruttoa. Aikuiselta koiralta se muisto ja inho ei katoa. Pieneltä pennulta se varmasti/ehkä onnistuu se asian "unohtaminen". Onneksi ei käynyt sentään mitään fyysistä suurta onnettomuutta ja saitte sentään pitää pienen Herttanne.Terveisiä M-L ja Ossi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Iän puolesta mekin säikähdimme todella paljon tilanteen keskellä. Yksi ensimmäisistä ajatuksista oli, ettei Hertta pysty puolustautumaan suurikokoista koiraa vastaan millään tavalla, kun on itse vielä niin pieni ja voimaton, tietysti kokematonkin. Tosin, jätän kyllä enemmän kuin mielelläni kokemuksen tässä asiassa ihan vaan tähän yhteen kertaan!

      En tullut itse ajatelleeksi ollenkaan pentukursseja, joten hyvä kun mainitsit! Täytyykin tutkia, mitä tältä alueelta löytyy. Kiitoksia vinkistä - tullaan käväisemään kunnolla kommentoinninkin muodossa vierailulla teidän blogissanne piakoin! :)

      Poista
  7. Toivottavasti ei jäänyt pahoja traumoja, aika pitkämuistisiahan nuo mäykyt tahtovat kyllä olla....

    Kyllä tuo päälle käyneen koiran omistaja pitää saada tietoiseksi vastuustaan ja pitämään koiransa jatkossa hallinnassa, ettei terrori jatku entisellään. Itse katselin ja pelkäsin isojen koirien ulkoilutusta irti pyörätiellämme noin 5 vuotta, kunnes muutaman läheltäpiti-tilanteen jälkeen tuli se viimeinen pisara kahden ison koiran rynnätessä omalla pihatiellämme koiraani kiinni. Olin jo ennen tätä tapahtumaa selvitellyt keinoja tuon terrorin lopettamiseksi ja saanut niin kennelneuvojalta kuin kennelliiton lakimieheltä ohjeen: soita poliisille. Soitinkin ja tulen soittamaan jatkossakin, aina kun näen koiraa pidettävän lakien ja hyvien koiratapojen vastaisesti muita häiritsemässä ja pelottelemassa. Saman perheen koirat häiriköivät myös ohi kulkevalla ajotiellä, lähtevät ihmisten perään ja karkailevat. Itse olen erittäin huolissani maaseudun "hälläväliä" ja "maalla on mukavaa - koirat saavat olla missä vaan irti" -asenteesta. Kaupungeissa meno on vielä villimpää ja vaarallisempaa.

    Turvallisia ja mukavia lenkkejä ja hyviä koirakohtaamisia jatkossa toivotellen, Marja sekä Nora ja Pyry


    Joenpenkan blogissa enemmän koirien kiinnipidoista ja koiraetiketistä: http://www.joenpenkankennel.fi/blogi/2013/03/25/503

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi vastapuoli lupasi kantaa vastuunsa, joten siltä puolelta asian tulisi ainakin olla kunnossa. Minulla tämänkaltaiset kokemukset rajoittuvat vain ja ainoastaan tähän viime keskiviikkoiseen, mutta olen kuullut paljon tällaisesta - kuten varmasti monet muutkin. Yhdessä aiemmista kommenteista tulinkin jo maininneeksi, että se on melkoinen harmi, että vaikka kuinka huolehtisit oman koirasi kouluttamisesta - koskaan ei tiedä, millainen vastaantuleva koira on :(

      Pitääkin käydä lukemassa blogista, mitä olet kirjoittanut. Kiitos! :)

      Poista

Kommentoidaan asiallisesti eikä pahoiteta näin toistemme mieliä, kiitos!