Aivan - mikään ei ole enää ennallaan. Mamma kaivoi sen kauhean kapineen kaapinperukoilta ja kehtasipa se vielä alkaa käyttääkin sitä! Suorastaan anteeksiantamatonta.
Hertta ei ole koskaan pienen elämänsä aikana tykännyt imurista. Ei, vaikka mitä on tullut kokeiltua - oli kyseessä sitten hieman hiljaisempi tai kovaäänisempi tapaus, minkä näköinen tai kokoinen vain. Imuri on ehdoton 'no no', olivat itse olosuhteet sitten millaiset tahansa. Mikäli käy niinkin hyvä tuuri, että meitä on kotona kaksi tämän välttämättömän pahan siivousoperaation tapahtuessa, homma on ihan okei. Hertta katselee kainalosta, kuinka korviariipivää ääntä pitävä kapine tekee hieman puhtaampaa jälkeä, mutta autapa armias jos kotona on yksin koiran kanssa imuroidessa!
Manalan portit aukeavat, demonit laskeutuvat maanpinnalle, pientä koiraraasua kidutetaan elävältä. Näin ainakin Hertan mielestä.
Ohessa todistusaineistoa tämän päivän operoinnista. Kaikkein hurjimmat välikohtaukset jäivät pois - tässä Hertta siis vain uhittelee imurille, sillä ihan täyttä actionia ei ole käynnissä. Mutta vartoos kun sitä imuria aivan oikeasti sitten käytetään! Tänään on roikuttu hampailla kiinni suulakkeessa, onnistuttu änkemään kieli ja kuono imuriin ja juuri äsken Hertta yritti selvästi tehdä pieniä sovinnon elkeitä lattialla edelleen itsepäisesti lojuvan imurin kanssa.
Odotan innolla sitä hetkeä, kun päästään siirtymään pahaäänisestä imurista kivasti kieppuvaan ja ehdottomasti leikinhaluiseen moppiin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommentoidaan asiallisesti eikä pahoiteta näin toistemme mieliä, kiitos!