Kaksin aina kaunihimpi

Jos kaksin on aina kauniimpaa, niin kysymys oikeastaan kuuluukin: kuinka kaunista se sitten on, kun kyseessä on kaksi mäyräkoiraa? Me ollaan Hertan kanssa siitä onnekkaassa asemassa, että aivan naapurissa asuu mäyräkoirakaveri, Tor. (Terkkuja muuten sinne ruudun toiselle puolelle - tiedän, että luette tätä kuitenkin!) ;)

Koirilla ilta koostui pääasiassa yhteisestä härväämisestä (näytti muuten väkisinkin siltä, kuin olisivat kaiken aikaa menossa yhdessä pahantekoon...), kanin haistelemisesta ja päättömästä riehumisesta. Erityisesti sohvalla oli aivan hirrrrmuisen kiva riekkua, kun sai samalla tönittyä ihmisiä milloin minnekin suuntaan ja aiheutettua tietenkin yleistä sekasortoa. Mutta toisaalta, jos koirilta kysytään, illan kohokohta taisi ehdottomasti olla nimeltään raakaluu - oli muuten Hertalle aivan uusi tuttavuus ja Nakkineiti kyllä tykkäsi, kovastikin! Nyt sitten makaillaan kotisohvalla lopen uupuneina, mutta ilmiselvästi onnellisena.

Ehkäpä needless to say, että osa kuvista on epätarkkoja - kaksi vallattomana viipottavaa nakkia ja kamera - mahdoton yhdistelmä!

Hei kaverrriii, odota!

Lahjojen laaduntarkkailija Hertta jatkoi raskasta urakointiaan tällä kertaa piparinpaiston virallisena valvojana.

Aika epäilyttävää. Selvästi juonivat jotain.

Ja se on sitten tuumasta toimeen, vai?

Hepuli-Hertan tiistaipäivitys

Muuttonsa jälkeen Hertta on joutunut uusiin tilanteisiin - niistä ehkä yhtenä suurimmista joutuminen mamman kanssa työmaalle. Tällä erää Hertta on viettänyt siis kaksi kokonaista päivää toimistolla ja pienistä alkuhankaluuksista huolimatta hyvin on mennyt! Kieltämättä olen jopa yllättynyt siitä, kuinka hyvin kaikki on mennyt - etenkin se, että matkat todella kuljetaan Sturdissa takapenkillä ilman toisen aikuisen seuraa. Ainoastaan mami, Hertta ja radio. No, joskus myös aamupöhnässä radion tahdissa lauleskellut kappaleet... No, palaan aiheeseen myöhemmin kuvien kera!

Tosin, tälläkään kertaa ei liene mitään erityisen ihmeellistä sanottavaa - Hertta tosin on aivan yhtä herttaisa, kuin aiemminkin. Tällä hetkellä on:
• Opittu kävelemään hienosti hihnassa
• Ymmärretty, että mamman pukemat vaatteet ovat poikkeuksetta kauheita
• Koettu, että lumi on luultavasti maailman kauhein asia
• Leikattu ensimmäistä kertaa kynnet (19.3)
• Harjattu koko nakki ensimmäistä kertaa (19.3)
• Itketty ikävää jokaisena yönä

Ynnä muuta. Muita tärkeitä asioita ja taitoja, joita Hertta on muutaman edellisen päivänä oppinut, ovat muiden muassa johtojen ja vaatteiden pureksiminen, verhojen järsiminen, murjottaminen kieltämisen seurauksena, intensiivinen tuijottaminen, ylisuloisen ja viattoman pikku mäyräkoiran esittäminen... Kyllä, lista on loputon. Muutamat kuvat viimepäiviltä ohessa!

Älä nyt oikeasti pakota mua mihinkään ulos!

Ja pitikö nyt tämäkin mulle pukea...

Kun sanat eivät riitä

Koska tämänhetkinen verbaliikkani kykenee ainoastaan sanoihin ihana, mahtava, rakas, lutuinen, höppänä, kulta, muru, pikkuinen - no, idea luultavasti tuli selväksi - laitan ehkä tällä kerralla ainoastaan kuvia katseltavaksi. Näitä nyt tosin on melkoinen kasa, mutta ... Ehkäpä siitä nyt ei suoranaisesti haittaakaan ole ;)

Omskis namskis!

Olen oikeastaan aika varma siitä, että Hertta tietää itsekin näyttävänsä söpöltä...

Hertalla oli oma mielipiteensä kuvaamisen tärkeydestä

Mitä tähän voi edes sanoa?

Hauks.

Vähän possunperää, kiitos.

Nainen, mikä nainen. Ilman minkäänlaista vaatevarustusta Hertta palelee ulkona aivan mielettömästi ja kun sitten laittoi takin päälle ... No, Hertta kai ajatteli näyttävänsä naurettavalta, joten liikuttiinko tuosta mihinkään? No ei :)

Ensikohtaaminen

Minun (epä)pyhänä tarkoituksenani oli tietysti hehkuttaa asiaankuuluvasti viime lauantaina tapahtunutta ensitapaamista Hertan kanssa jo hyvissä ajoin, mutta olin sen verran tunnelmissa, että sehän sitten jäi. Jälkeenpäin voi kuitenkin hehkuilla hyvillä mielin - lauantaina siis pääsi tutustumaan Herttaan ensimmäsitä kertaa ihan lähietäisyydeltä! Ja voi apua! ♥

Jahkkas Princess Leia - Hertta (4 vko)
Kuvan © Kasvattaja (luvalla kopioitu)

Ajatuksena oli tietysti lähteä kotoa hyvissä ajoin. Kuten aina. Ja mitä siinä sitten kävi? Huomasin olevani onnellisesti noin puoli tuntia myöhässä tarkasti laaditusta aikataulusta. Ei muuta kuin autoon pakkautuminen ja toive siitä, ettei tiellä vilistä kovinkaan montaa maanteiden ritaria tukkimassa matkaa Herttaisen luokse. Ja kuinka ollakaan - jo heti Taavetti-Lappeenranta välinen tieosuus oli auttamattoman tukossa, kun joidenkin sankareiksikin kutsuttavien ihmisyksilöiden mielestä oli äärimmäisen tarpeellista ajaa täysin sulalla tiellä ja hyvällä talvikelillä noin 10 km/h alle nopeusrajoitusten. Lopulta perillä oltiin sitten ihan ajallaan - vai olisiko auton kello näyttänyt jopa kolme minuuttia myöhässä sovitusta ajasta. Ajallaan siis käytännössä katsoen joka tapauksessa!

Ja se nakkivauvojen määrä! Pojat nukkumassa ja tytöt lattialla telmimässä, apua! Kun kaikkia olisikin voinut helliä samaan aikaan! Vielä siinä vaiheessa oli tosin epäselvää, kuka kolmesta nartusta tähän talouteen sitten muuttaa. Kotiin lähdettäessä olo oli onnellisen sekava. Samaan aikaan teki mieli pomppia silkasta ihanan kevyestä tunteesta - siitä, että se karvavauva on oikeasti muuttamassa meille ja että tämä on aivan oikeasti todellista. Samalla hetkellä kuitenkin tajusi väistämättä sen, että kolme viikkoa on harvinaisen pitkä aika odottaa. Etenkin, jos sattuu olemaan yhtään näin malttamaton persoona, kuin allekirjoittanut... Lohduttaudun sillä tiedolla, että seuraavan kerran Hertan nähdessä sen pienen nyytin saa ihan luvan kanssa viedä kotiin nunnutettavaksi! Ja miksi ihmeessä minun tekisi suunnattomasti mieli laitella tuonne sivupalkkiin laskuri jäljellä olevista päivistä?! Niinpä...

Myöhemmin lauantaina se lopulta sitten selvisi - nimittäin se, että meille muuttaa tytöistä ainoa musta, Jahkkas Princess Leia - tutummin siis Hertta.

Jokin pieni järjen ääni kehoittaa nauttimaan näistä päivistä, jolloin pienten pissa- tai kakkavahinkojen korjaamisesta ei vielä tarvitse huolehtia - eikä myöskään tarvitse repiä päästä harmaita hiuksia, kun pikku kultamussukka ei vielä osaa ihan kaikkea, mitä mami haluaisi. Ja silti - odotan aivan malttamattomana niitä hetkiä, kun saan repiä hiuksia päästäni.

Mikä parasta - podin jo ennalta huonoa omaatuntoa siitä hyvästä, että Hertta joutuu heti uuteen kotiin muuttamisesta alkaen viettämään reilut kahdeksan tuntia kotona yksikseen, kun mamma ei yksinkertaisesti voi ottaa koiraäitiyslomaa. Omissa ajatuksissa se tuntui aivan suunnattoman raa'alta ajatukselta. Mutta mitä vielä - pomo antoi luvan ottaa Hertan mukaan työpaikalle! Kunhan nyt vain en itse sorru tekemään sitä virhettä, että kuskaan koiraa onnessani joka päivä mukaan töihin ja huomaan lopulta, ettei tyttö osaa olla ollenkaan yksin kotona. Ainakin tällä hetkellä uskottelen itselleni, että Hertta on tätä kautta ehkä jopa helpompikin totuttaa yksinoloon - vaihe vaiheelta ja vähitellen yksinoloaikaa pidentäen. Kyllä, minua saa vapaasti tökätä, mikäli minut sattuu näkemään kantamassa koiraa joka paikkaan mukana!

Lopuksi todettakoon, etten ikinä ole pitänyt itseäni minkäänlaisena säkäpossuna ostosten tekemisen kanssa. Kaikkea muuta, erehdyn aina ostamaan jotakin aivan liian kallista. Mutta mitä tapahtui lauantaina? Löysin Hertalle täydellisen ja uuden pedin - kahdeksalla eurolla!

"Koska Hertta tahtoo!"

Viime lauantaina saatiin heti aamusta hyviä upeita uutisia! Kaksi narttua ja kaksi urosta - toisin sanoen, meidän perheemme uusin jäsen oli syntynyt! Oli kyllä harvinaisen vaikeaa olla hymyilemättä, kuin pehmustetusta huoneesta livahtamaan päässyt potilas. Ja millaisia uutisia tulikaan parin tunnin päästä? Loppulukemat 3+3!

Jo ensimmäinen puhelu kasvattajan suuntaan ja hyvä, etten hyppinyt tasajalkaa paikoillani - saati sitten nyt, kun narttupentu varmistui muuttavaksi meille aivan varmasti... Nimikin tulokkaalle oli valmiina jo noin kuukautta ennen syntymää. Hertta. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin tämän epätietoisuuden ajan olla kiertelemättä eläinkauppoja heräteostoksia tekemässä - harmi, ettei tämä taida olla pätevä tekosyy järjettömälle rahan tuhlaamiselle tällaisessa koiramaailman mekassa lähitulevaisuudessa. Tästä pääseekin kätevästi aasinsillalla (vai pitäisikö tässä vaiheessa sanoa, mäyräkoiran piiitkällä selällä?) aiheeseen 'pahemman kerran höynähtänyt koiramami', joka tahtoo ostaa kaiken ja kaikkialta - mieluiten nyt ja heti.

Ihan vain siksi, koska Hertta tahtoo.

♥ Neljä pikkunakkia kokonaisuudessaan kuudesta kuvassa muutaman tunnin ikäisinä Minni-äidin hellässä hoivassa ♥
Kuvan © Kasvattaja (luvalla kopioitu)
 

Ostoslistalta löytyy kaikkea taluttimista söpön pinkkeihin pantoihin, valjaisiin, heijastinliiveihin ja ruokakuppeihin - unohtamatta luita, leluja, kakkapusseja tai mitä tahansa sellaista, mihin nyt ylipäänsä voi millään tavalla liittää sanan 'koira'. Koska Hertta tahtoo. Toki se on juuri koira, jolla on suuri tarve ja ennen kaikkea halu saada kaikki varusteensa sävy sävyyn - asiaankuuluvasti tietysti joko pinkkinä tai violettina. Ja oikeastaan - mikäpä olisi sen parempaa, kuin kaksi settiä kaikkea, kahdessa eri värissä! Manttelit ovat tietysti myös yksi must, ihan taas vain siksi, koska Hertta tahtoo. Mitä pinkimpää, sen katu-uskottavampaa.

Jos nyt kuitenkin otetaan asiaksi palata takaisin todellisuuteen, voidaan todeta, että voinen ehkä unohtaa tämän vailla järkeä olevan vouhotuksen heti alkuunsa. Ruokakuppeja meiltä löytyy jo entuudestaan, herkkujakin koiran tulevaa kouluttamista ajatellen saa jääkaapista esimerkiksi nakkien kuin jauhelihankin muodossa. Uudet (ja ne ehdottoman katu-uskottavat!) manttelit maksavat mansikoita, eikä pentukokoiselle koiralle välttämättä ole kovinkaan järkevää ostaa kallista asustetta vain siksi, että se näyttää kauhean kivalta. Vastaavan ja täysin toimivan kun saa haalittua esimerkiksi netti(huuto)kaupoissa surffaamalla - pieneksi jäätyään voi itse tehdä saman tempun laittamalla manttelin myyntiin ja sitä myöten olla hetken puhtaalla omallatunnolla edes tästä tekemästään pienestä kierrättämisen eleestä. Entäpä sitten ne pannat, valjaat ynnä muut? Itse koen järjen ääntäni kuunnellessani, että pentuajaksi vain ne tärkeimmät. Ehdinhän varsin hyvin hemmotella Herttaa (lue: itseäni) kaikilla ei-ehkä-niin-tarpeellisilla hankinnoilla myöhemminkin, eivätkä silloin jää ainakaan heti pieniksi!

Heijastimet - ne puolestaan ovat mielestäni yksi sellaisista hankinnoista, jotka kuuluvat monien oikeasti tärkeiden hankintalistalla olevien asioiden kanssa tarpeellisuuden kärkipäähän. En tingi omastakaan turvallisuudestani liikenteessä ja heijastinten käytössä, joten miksi sivuuttaisin koiran turvallisuuden? Onneksi Neiti Näppärä ymmärtää tässä vaiheessa sen, ettei jokaista heijastinhärpäkettä kuitenkaan tarvitse välttämättä ostaa uutuuttaan kiiltelevinä kaupoista, vaan osan voi todella tehdä myös itse - kun vain viitsii nähdä hieman vaivaa ja aikaa.

Voisinkin seuraavaksi hurahtaa tee-se-itse! koirantarvikkeisiin. Eipähän tuntuisi Hertan odottaminen kotiin aivan näin tuskaiselta!